JENNI KUUSIKKO
Hei, rakas ystävä.
Mä olen Jenni, traumatietoinen valmentaja
Autan sua siinä,
että löytäisit turvan;
ei täydellisestä elämästä - vaan omasta kehosta,
omista rajoista,
omasta äänestä.
Turva alkaa
pienestä hetkestä.
Oon koko elämäni kaivannut jotain.
Oon tuntenut tyhjyyttä, odottanut jotain saapuvaksi, vaikka en oo tiennyt mitä.
Yrittänyt täyttää sitä kaipuuta milloin milläkin – ruudun tuijottamisella, syömisellä, juomisella, juoksemisella, kontrollilla, muiden syyttelyllä, itseni pienentämisellä.
Mutta mikään ei oikeasti täyttänyt sitä.
Kunnes aloin vähitellen kääntyä sisäänpäin. Tutustua omaan hermostooni, menneisyyteeni, rajattomuuteeni, selviytymismalleihini.
Opin tunnistamaan, milloin toimin automaattisesti – ja miten voisin valita toisin.
Miten voisin luoda rauhaa, sisältä käsin.
Ja että se, mitä koko elämäni oon kaivannut, olikin yhteys itseeni.
Oon etsinyt apua kehon hoidoista, ravinnosta, yrteistä, energiahoidoista ja monenlaisesta henkisyyteen tähtäävästä itsensä kehittämisestä.
Mikään näistä ei kuitenkaan ole saanut mua hetkeä kauempaa tuntemaan, että kuuluisin tähän maailmaan, kuuluisin yhteyteen, kuuluisin itselleni.
Oon tuntenut valtavaa ulkopuolisuuden tunnetta, erillyyttä ja sen vuoksi kokenut olevani viallinen.
Liian erilainen kuulumaan tälle maailmalle, kun en vaan pysty olemaan iloinen ja onnellinen vaikka haluaisin.
Pari vuotta sitten aloin perehtyä hermoston toimintaan, siihen miten se kätkee meidän kehoon kaiken, mitä me ollaan elämän varrella koettu.
Kaikki se tunnemassa, kesken jääneet tunteet jotka on tukahdutettu, syrjäytetty jollain muulla - on lukkiutuneena meidän kehoon - aiheuttaen ulkopuolisuuden, vääränlaisuuden, kelpaamattomuuden kokemusta ja lukemattomia ongelmia terveydentilassa.
Miten meillä on samanlaisia toimintamalleja, samanlaisia haavoja kuin meitä edeltäneillä
"Tänä aamuna,
kun saavuin
joen rantaan,
tunsin olevani
kotona.
Että siinä hetkessä
mulla on
ihan kaikkea
ja samaan aikaan
ei mitään."
sukupolvilla, ja että ne periytyvät meille - halusimme tai emme.
Ymmärsin, että tässä on asia jonka haluan muuttaa.
En halua jättää tätä samaa perinnöksi lapsilleni. Ja että ainoa keino lopettaa haavautuneesta kohdasta toimiminen, on alkaa vapauttaa tätä taakkaa kehostani.
Kun aloin työskennellä hermostoni kanssa, aluksi vain tunnistaen sen tilaa: mitä mun kehossa on just nyt meneillään ja sen jälkeen siirtyen pienten päivittäisten harjoitusten pariin, elämään alkoi tulla tilaa.
Tilaa mulle itselleni. Tilaa tunnistaa omat tarpeeni ja toiveeni.
Sen jälkeen siihen alkoi tulla tilaa ilolle, kiitollisuudelle, onnellisuudelle, rakkaudelle, yhteydelle.
Ja siitä tilasta haluan pitää kiinni, sillä siellä asuu se rauha, jota oon kaivannut koko elämäni.
Kun aloin ymmärtää, miten hermosto toimii, miten trauma vaikuttaa ja miten kiintymyssuhteet muovaavat meitä, jokin loksahti paikoilleen.
Tajusin, ettei hermosto ole vain jokin näkymätön järjestelmä taustalla – se on se, joka määrittää, miten koemme maailman, mitä tunnemme turvalliseksi, miten reagoimme ja miten pystymme olemaan läsnä.
Ymmärsin, ettei kyse ollut siitä, että olisin tehnyt jotain väärin. En ollut viallinen tai heikko – minulla ei vain ollut sanoja tai välineitä siihen, mitä sisälläni tapahtui.
Ei riitä, että yritämme ajatella toisin tai tehdä asioita eri tavalla, jos keho on edelleen hälytystilassa.
Hermoston on saatava tulla mukaan muutokseen.
Kun aloin luoda sisäistä turvaa – en vain ajatuksin, vaan konkreettisesti kehoni kautta – jokin syvä alkoi muuttua.
Pystyin hengittämään vapaammin. Näkemään selvemmin. Olemaan totta itselleni.
Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin: minä riitän juuri tässä, juuri näin.
Suurin muutos oli siinä, miten aloin olla itseni kanssa.
Lempeämmin. Uteliaammin. Turvallisemmin
Työskentely kanssani ei ole vain tietoa –
se on muutos, joka todella tuntuu arjessa.
Ettei tarvitse enää räjähdellä lapsille ja puolisolle, olla välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan, arvostella muita ihmisiä selän takana eikä tuntea enää syyllisyyttä siitä että tekisi näin.
Avata sydän ja antaa rakkauden virrata, antaa itsensä ja muiden tuntea se.
Lähettää rakkautta niille jotka sitä tarvitsee.
Että maailma ois parempi ja kivempi.
Se on mun erikoisosaamista, sitä mä oon täällä tekemässä.
Tajusin vihdoin, että minun ei tarvitse olla kaikille kaikkea. Tämä valmennus auttoi minua löytämään sisäisen rauhan tavalla, jota en olisi uskonut mahdolliseksi."
-nainen, 44 vuotta
"Olen oppinut ymmärtämään itseäni ja hermostoani. Osaan nyt rauhoittaa itseni ja olla läsnä perheelleni eri tavalla."
-nainen, 35 vuotta
"Selkeyttä omiin rajoihin ja rohkeutta pitää niistä kiinni"
-nainen, 43 vuotta